maanantai 24. maaliskuuta 2014

Mielenterveyden ensiapua verkossa

Ookko kunnos? -hankkeessa puhutaan paljon mielenterveyden ensiavusta. Se on kansalaistaito siinä missä perus ensiapu- ja hätäensiapukurssitkin. Kysymys on ennaltaehkäisystä eikä enempää tai vähempää kuin vastuusta lähimmäisistämme. Osaammeko auttaa ja ohjata kääntymään ammattiavun puoleen kun huomaamme ettei läheisemme, naapurimme tai tuttavamme asiat ole kunnossa? Meidän ei tarvitse itse ryhtyä terapeutiksi, sosiaalityönteijäksi tai sairaanhoitajaksi. Riittää, että meillä on tieto mistä apua, tietoa tai tukea voi saada. Varhainen välittäminen on ymmärrettävänä auttamisena ja huolen puheeksi ottamisena, ei toisen asioihin sekaantumisena.

Mielenterveysapua verkossa on jokaisen kansalaisen saavutettavissa. Suomen mielenterveysseuran ylläpitämältä sivustolta löytyy tietoa kriiseistä, mielenterveyden ongelmista ja avun hakemisesta sekä oma-apuohjelma kriiseihin. Sivustolta löytyy ohjeita vaikeiden tilanteiden kohtaamiseen ja niistä selviytymiseen, hyvinvoinnin edistämiseen sekä tukevien ammattitahojen yhteystietoja ja oman alueen tukiverkostoja. Sivustolle voi myös kirjautua ja kirjoitella omia tarinoitaan ja elämänkokemuksiaan.
 

Et ole yksin!

 

torstai 20. helmikuuta 2014

Johtaminen & onnentaidot

Riitta Malkamäki luennoi marraskuussa aiheena Itsensäjohtaminen ja maatilayrittäjänä kehittyminen. Käy kuuntelemassa pätkä Riitan luennosta


Illan aikana keskusteltiin myös onnellisuudesta ja onnentaidoista.

Onnentaidot, Antti S. Mattila
Miten onnelliset elävät?
Onnellisuustutkijat ovat päätyneet testaamaan erilaisia onnellisuusharjoituksia varsin yksinkertaisen logiikan kautta. Suurista koko väestön onnellisuusmittauksista on seulottu esiin erittäin onnellisten ihmisten ryhmä, siis ne, jotka ovat saaneet testeissä huippupisteitä. Tätä very happy people -joukkoa ja heidän elämäntapaansa on sitten tutkittu tarkemmin ja katsottu, miten he elävät. Esimerkiksi Sonia Lyubomirsky (2007) tiivistää erittäin onnellisten yhteiset piirteet seuraavasti:

•He käyttävät paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa.
•He osaavat ilmaista kiitollisuutta kaikesta, mitä heillä on.
•He ovat usein ensimmäisinä auttamassa työtovereita ja ohikulkijoita.
•He ovat optimistisia tulevaisuuden suhteen.
•He osaavat nauttia elämän nautinnoista ja elää nykyhetkessä.
•Liikunta on heille viikoittainen tai jopa päivittäinen tapa.
•He ovat syvästi sitoutuneita elinikäisiin päämääriin.
•Heillä on selviytymiskykyä elämässä eteen tulevien haasteiden, kuten stressin, kriisien ja tragedioiden edessä.


Seligmanin (2002: 37–38) mukaan erittäin onnellisilla on tapana muistaa enemmän hyviä tapahtumia kuin todellisuudessa edes tapahtui ja unohtaa suuri osa huonoista tapahtumista. Erittäin onnelliset osaavat myös iloita toisten ihmisten menestyksestä ja jakaa huolet toisten epäonnistuessa. Sen sijaan vähiten onnellisten ryhmä ei osannut iloita toisten onnistumisista, ja he olivat helpottuneita toisten epäonnistuessa (Lyubomisrsky, 2007: 117).

"Toisinaan negatiiviset tunteet ovat asiaankuuluvia ja hyödyllisiä. On oikein ja hyödyllistä surra menetyksen jälkeen, tuntea vihaa ja taistella vääryyttä vastaan, tai pelätä asioita, jotka voivat vahingoittaa sinua tai lapsiasi. Asianmukainen negatiivisuus pitää jalat maassa ja pitää meidät rehellisinä." (159)
Lisää aiheesta löytyy täältä -->  Miten onnelliset elävät

torstai 6. helmikuuta 2014

Sarkamessuilla 31.1.-1.2.2014

Viime viikolla koko Maaseututiimin voimin verkostoidutiin Sarkamessuilla

Torstaina homma alkoi messuosaston rakentamisella ja perjantaina kun messuovet avautuivat oltiin iskukunnossa. Osaavat ihmiset tekevät maaseudun.

Tänä vuonna halusimme tuoda esille lähiteemaa. Kesäkuussa järjestetään Isonkyrön Kalliojärvellä Näe lähelle -innovaatioleiri. Leirillä mietitään miten saadaan synnytettyä uutta liiketoimintaa ja sen myötä myös työpaikkoja omalle alueelle. Innovaatioleirille lähdetään Lähtölaukauksen ja ideakisan kautta, joissa sana on vapaa. Aiheeseen liittyen osastolla oli maalaismaisema johon sai piirtää tai kirjoittaa oman näkemyksen tulevaisuuden maaseudusta.

NÄE LÄHELLE
MILTÄ MAASEUTUSI NÄYTÄÄ VUONNA 2020 ?
*energia *asuminen *vapaa-aika *palvelut *ruoka *tuotantotilat *eläimet *koneet *rehut *logistiikka

Hurjasti tuli kommentteja, kiitos kaikille aktiivisuudesta!
Tässä poimintoja.
Maaseutu vuonna 2020

Onnellisia ihmisiä
Metsästysmatkailua
Pieniä elinvoimaisia kyliä, maataloutta monipuolisesti
Tuulivoimaa, puhtaita vesiä
Isoja maatiloja, pieniä erikoistuottajia, paluu muuttajia, etätyöläisiä,
erilaisia yrityksiä monimuotoisuutta
Elinvoimainen maaseutu, paljon nuoria perheitä
Kotimaista osaamista
Hyvää ruokaa
Työtä, maata, metsää, lehmiä = elämää!
Hoidetut pellot ja metsät sekä saunamökki
Aurinkokennojen viidakko
Leipää syödään silloinkin
Robotit hoitaa eläimet, lapset ja vanhukset
Monimuotoista elämistä

Tällainenkö näky tulevaisuuden laitumilla? Ei paha :)
 
Kirjoita sinä oma kommenttisi Miltä maaseutu näyttää vuonna 2020

maanantai 27. tammikuuta 2014

Maatilayrittäjän sosiaaliset riskit 23.1.2014

Mikä riski?
Ennakointi on terveellistä. Mitä opimme päivästä -
 
Miten omaisuudesta päätetään avioliiton/avoliiton aikana ?
Miten tilanpito jatkuu, jos avioero/avoero yllättää tai toinen puolisoista kuolee ?
Vuorovaikutus ja läsnäolemisen taito - kuuntele ja anna positiivista palautetta.
 
Runsaslukuisen väen tervetulleeksi koulutuspäivään toivotti emäntä Johanna Kankaanpää
MTK-Etelä-Pohjanmaan johtakunnan puheenjohtaja

Vuorovaikutustaidoista sosiaalisissa tilanteissa kertoi psykoterapeutti Veli-Matti Saarinen
Veli-Matti kehoitti; täältä kotiin saapuessa kokeile erityisellä tavalla kuuntelua ja
sano perheenjäsenistäsi jotain positiivista.
Läsnäolon merkitys ihmissuhteissa on tärkeä asia aikuisten välillä mutta
erityisesti lapsen ja aikuisen välillä
Oheisessa videossa vaikuttava todiste asiasta.


Testamentti, avioehto,edunvalvonta, Lauri Pakka, varatuomari
 
Lauri kuvaa elämänkaarta. Alussa emme näe kaaren loppupäähän. Vuosien aikana kertynyt elämänkokemus auttaa näkemään asioita ja tilanteita riittävän kauas eteenpäin.
 
 
 
 
 
Riskienhallinta Matti Hallila, Lähitapiola
 
Miten voin varautua riskeihin?
 
 
 

Lahja- ja perintoverotus, Merja Ollila, E-P:n verotoimisto

Avioliitosta testamenttiin, oikeuskysymyksiä maatilan luopujille ja jatkajille
Perintö- ja lahjaverotuksen näkökulmasta
--------------------------------------------------------
 
 
 

torstai 2. tammikuuta 2014

Mielekäs työ tavoitteena Vieraskynäilijänä Olavi Koskimäki Osuuskunta Maitosuomi

Hei!
Vuosi on jälleen vaihtunut ja on aika summata yhteen mennyttä ja suunnitella tulevaa. Maatiloilla viime kasvukausi oli kiireistä aikaa. Kesän alku oli myöhässä ja osa edellisen syksyn peltotöistä monella tilalla oli siirtynyt kiireiseen kevääseen. Kun kesä vihdoin alkoi, niin se eteni sitten vauhdilla. Kevättöiden ja sadonkorjuun välinen aika jäi ainakin karjatiloilla tavallista lyhyemmäksi kuin rehunkorjuut tulivat aikaisin.

Tätä kirjoittaessa on vuoden pimeimmät päivät käsillä ja vuoroin sataa vettä ja räntää. Maassa ei ole lunta vaikka vuoden vaihtuminen on muutaman päivän päässä.  Hyvät hiihtokelit ovat minulla toivomuslistalla tammi-helmikuulle. No, onpa ainakin lämmityskuluja säästynyt leudon alkutalven ansioista.
 

Maatiloilla lähes kaikki muu toiminta voidaan hoitaa suunnitelmallisesti paitsi nuo sää ja ilmastoasiat. Myrskyihin voidaan varautua esimerkiksi hankkimalla aggregaatti varavoiman lähteeksi tai rankkoja sateita voidaan ennakoida huoltamalla salaojat, laskuojat ja tekemällä mahdolliset pellon pinnan muotoilut.

Mielekäs työ tavoitteena
Työn mielekkyydestä on viime aikoina kirjoitettu ja puhuttu melko usein niin yrittäjien kuin palkansaajien keskuudessa. Myös työttömyys ja sen tuomat ongelmat ovat saaneet huomiota. Erityisesti nuorisotyöttömyys on kasvanut nopeasti.

Maatalousyrittämisessä on paljon haasteita, eivätkä ne ole tulevaisuudessa hellittämässä. Vuoden 2006 jälkeen ovat tuotantopanosten hintavaihtelut vaikeuttaneet kannattavuuskehitystä. Maitotiloista noin 1/3 osa voidaan luokitella kasvuyrityksiksi ja erityisesti heillä on riittänyt haasteita kokonaisuuden hallinnassa.

Maatalous- ja karjatalousyrittäminen vaativat yrittäjiltä paljon. Tästä huolimatta onnistumiset ovat palkitsevia ja tuovat työn iloa.  Onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä ja niiden avulla kestetään myös vastoinkäymiset ja takaiskut, joita yleensä tulee tilaamattakin.
Kun maatila kasvaa, niin tarvitaan töiden uudelleen organisointia. Vanhoilla systeemeillä ei enää ehditä tehdä kaikkea. Bisneksen kasvaessa tulee erityishuomio kiinnittää kannattavuuden säilymiseen ja työmäärien hallintaan.

Maatilayrityksen kehittämisessä on erityisen tärkeää kyetä keskittymään siihen, että tehdään oikeita asioita. Kun tehdään isoja investointeja, niin niiden kustannukset vaikuttavat pitkälle tukevaisuuteen, jopa yli vuosikymmenen päähän.
Mielekäs työ ja työhyvinvointi rakentuvat monista eri osatekijöitä ja niiden vaikutukset koetaan henkilökohtaisesti. Ookko kunnos? II koulutus -hankkeessa tarjotaan työhyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen selkeät tikapuut, joita pitkin osallistujat voivat omaan tahtiinsa ja oman valintansa mukaan edetä.
 

Maitosuomen tuottajat ovat ottaneet tämän hankkeen hyvin vastaan ja osallistuminen tilaisuuksiin on ollut runsasta. Toivottavasti hanke saavuttaa mahdollisimman laajasti eri tuotantosuuntien maatalousyrittäjiä. Esitän haasteena, että kaikki hankkeen toiminnassa jo mukana olleet puhuvat tai kannustavat mukaan vähintään yhden uuden osallistujan alkaneen vuoden aikana!
Yhteistyöterveisin Osuuskunta Maitosuomi, Olavi Koskimäki

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ookko kunnos? II hankeen syksyn satoa

Ookko kunnos? II -hanke
aloitti 1.7.2013 tavoitteena maatilayrittäjän kokonaisvaltaisen
hyvinvoinnin ylläpitäminen ja parantaminen.



Farmari 2013 Seinäjoki

Monien eläinten ja koneiden lisäksi 2.-4.7. Farmari-näyttelyssä esittäytyi Ookko kunnos? II -hanke. Oli mukavaa tavata tuttuja edellisestä hankkeesta ja ideoida uutta.






9.7. oltiin mukana Maitosuomen Suupohjan aluetoimikunnan koko perheen  virkistyspäivillä Teuvan Luonto-Parrassa

Ookko kunnos? II hanke tarjosi kokoperheen liikuntahetken, jonka veti Sanna Juupaluoma. Paikalla oli nelisenkymmentä innokasta jumppaajaa.





Valtakunnalliset MTK:n
työhyvinvointipäivät 8.-9.8.

Kävimme kertomassa "Ookko kunnos?" -hankkeen toiminnasta ja tuloksista Varalan Urheiluopistolla. Päivitimme myös omaa osaamistamme hyvinvointiasioissa.






Mukana oltiin myös MTK:n juoksumestaruuskisoissa 24.8. Lappajärvellä. Paikalla oli innostunut joukko kuuntelemassa hanke-esittelyä ja asiaa juoksijan palautumisesta ja kehon palautumisesta.

Elo- syyskuussa teimme maakuntakierroksen, jonka aikana kävimme tapaamassa työterveyshuollon, lomatoimen sekä maaseutuhallinnon väkeä. Tapaamisissa syvennettiin yhteistyötä ja keskusteltiin painavaa asiaa maatilojen hyvinvoinnista. Sidosryhmät ovat aktiivisesti tiedottaneet maatilayrittäjille hankkeen toiminnasta. Suurkiitokset!


1.10. Vuorovaikutustaitoja ja mielentervyden EA, maatalouden sidosryhmille ja tuottajille

Paljon mielenkiintoista keskustelua ja ajattelemisen aihetta. Aluksi herkisteltiin naurulihaksia vuorovaikutusteemalla, jonka jälkeen syvennyttiin mielenterveyden ensiapuun -Kuka tahansa voi auttaa-

Maatilayrittäjien määräaikaishuoltokiertue oli menestys Sirpa Havun ja Pirkko Lahden johdolla.
Neljällä paikkakunnalla toteutettu tapahtuma alkoi
14.10. Teuvalta.
15.10. olimme Tuurissa,
16.10.2 Vimpelissä ja
4.11 Seinäjoella.
Kiertue oli osa Melan valtakunnallista varhaisen välittämisen-kampanjaa.






Naisten tyhy 21.-23.10.
Kuortaneen Urheiluopistolla

Upea, energinen naisjoukko piti huolta tärkeimmästä, itsestään. Nauru raikui ja hyvä mieli tarttui jokaiseen. Naisten tyhy-ryhmä jatkoi aktiivista yhteydenpitoa ja opiskelua blogissa. Jäsenet seuraavat myös sähköistä Hymis-liikuntapäiväkirjaa.




1.11. Vertaistukea ja verkostoitumista Hanketoimijoiden aamukahffi tilaisuudessa Evijärvellä. Aisaparin järjestämät treffit oli oiva tilaisuus tavata alueella toimivia hankkeita ja luoda yhteistyökuvioita.


Miesten tyhy 4.-6.11.
Kuortaneen Urheiluopistolla

Yhdeksän miehen voimalla tyhyiltiin marraskuun loskakelejä uhmaten.

Miehet lähtivät kurssipäiviltä tyytyväisin mielin toteuttamaan kurssinaikana itselleen asettamia tavoitteita.


Mentorointi oli uusi aluevaltaus tässä hankkeessa. Alkuun aiheessa päästiin 11.11. kun väki kokoontui mentorointi ryhmän aloitusvalmennukseen. Sitten 9.12. jatketiin siitä mihin aloituskerralla jäätiin ja näin lähti käyntiin 3 mentorointi paria. Myös mentorointitoiminnassa käytetty aktiivisesti sekä FB:ia että blogia



Opintomatka Varsinais-Suomeen 13.-14.11.
Ravintola Wanhalla WPK:lla nautittiin Viskilän tilan Kukonharjan Kukonpoikaa isännän kertoessa tilan mielenkiintoista tarinaa. Matka jatkui Rintalan luomulammas-tilalle Pöytyälle ja sieltä Turkuun Caribiaan. Turussa aamulla salapäräinen Turkukierros kiehtovinen tarinoineen ja sokerina pohjalla vierailu Sunniemen pajutilalla Porissa.
Yhteispotretin taustalla lounaspaikkamme, Villa Tallbon pitsihuvila.



16.11. Koko perheen virkistyspäivä Härmän kylpylässä

Yhteistyössä on voimaa kun toteutimme päivän yhteistyössä MTK Härmänmaan aluetoimikunnan kanssa. Osallistuminen oli runsaslukuista ja jokaiselle jotain kivaa tekemistä. Jumpattiin, venyteltiin, hikoiltiin, nautittiin hyvästä ruuasta ja seurasta sekä pulahdettiin palautumaan kylpylän puolelle.


20.11. Muotoseikoilla on väliä maatiloillakin teemailta


YhteistyöNicekone -hankkeen kanssa tuotti loistavan illan, keskusteltiin itsensäjohtamisesta, työn organisoinnista ja pohdittiin erilaisia yritysmuotoja ja rahoitusmahdollisuuksia Riitta Malkamäen ja Juha Jokelaisen johdolla.






Valtakunnalliset hanketreffit 27.-28.11. Kuortaneen Urheiluopistolla
Treffeffeillä vaihdettiin kokemuksia, toimivia tapoja, hyviä käytänteitä sekä katsottiin eteenpäin kohti tulevia mahdollisuuksia.




Vuoden loppuhuipennuksena 29.-30.11.  parisuhdetyhyilyä Lappajärven Kivitipussa
Potkua parisuhteeseen tsemppasi Perhe- ja seksuaaliterapeutti Anne Mäki. Sukupuolten välisistä eroista vuorovaikutuksessa osallistujia valisti Teatteri-ilmaisun ohjaaja Katja Kujala

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulun odotusta

Hankeväki on viimepäivät laittanut pakettiin kulunutta vuotta sekä suunnitellut tulevaa kevättä.
 
 
Jälleen on mukavia tapahtumia tulossa. Tervetuloa mukaan myös ensi vuonna!

Toivottavat Elina- ja Kirsti-tontut ;)