sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ookko kunnos? II hankeen syksyn satoa

Ookko kunnos? II -hanke
aloitti 1.7.2013 tavoitteena maatilayrittäjän kokonaisvaltaisen
hyvinvoinnin ylläpitäminen ja parantaminen.



Farmari 2013 Seinäjoki

Monien eläinten ja koneiden lisäksi 2.-4.7. Farmari-näyttelyssä esittäytyi Ookko kunnos? II -hanke. Oli mukavaa tavata tuttuja edellisestä hankkeesta ja ideoida uutta.






9.7. oltiin mukana Maitosuomen Suupohjan aluetoimikunnan koko perheen  virkistyspäivillä Teuvan Luonto-Parrassa

Ookko kunnos? II hanke tarjosi kokoperheen liikuntahetken, jonka veti Sanna Juupaluoma. Paikalla oli nelisenkymmentä innokasta jumppaajaa.





Valtakunnalliset MTK:n
työhyvinvointipäivät 8.-9.8.

Kävimme kertomassa "Ookko kunnos?" -hankkeen toiminnasta ja tuloksista Varalan Urheiluopistolla. Päivitimme myös omaa osaamistamme hyvinvointiasioissa.






Mukana oltiin myös MTK:n juoksumestaruuskisoissa 24.8. Lappajärvellä. Paikalla oli innostunut joukko kuuntelemassa hanke-esittelyä ja asiaa juoksijan palautumisesta ja kehon palautumisesta.

Elo- syyskuussa teimme maakuntakierroksen, jonka aikana kävimme tapaamassa työterveyshuollon, lomatoimen sekä maaseutuhallinnon väkeä. Tapaamisissa syvennettiin yhteistyötä ja keskusteltiin painavaa asiaa maatilojen hyvinvoinnista. Sidosryhmät ovat aktiivisesti tiedottaneet maatilayrittäjille hankkeen toiminnasta. Suurkiitokset!


1.10. Vuorovaikutustaitoja ja mielentervyden EA, maatalouden sidosryhmille ja tuottajille

Paljon mielenkiintoista keskustelua ja ajattelemisen aihetta. Aluksi herkisteltiin naurulihaksia vuorovaikutusteemalla, jonka jälkeen syvennyttiin mielenterveyden ensiapuun -Kuka tahansa voi auttaa-

Maatilayrittäjien määräaikaishuoltokiertue oli menestys Sirpa Havun ja Pirkko Lahden johdolla.
Neljällä paikkakunnalla toteutettu tapahtuma alkoi
14.10. Teuvalta.
15.10. olimme Tuurissa,
16.10.2 Vimpelissä ja
4.11 Seinäjoella.
Kiertue oli osa Melan valtakunnallista varhaisen välittämisen-kampanjaa.






Naisten tyhy 21.-23.10.
Kuortaneen Urheiluopistolla

Upea, energinen naisjoukko piti huolta tärkeimmästä, itsestään. Nauru raikui ja hyvä mieli tarttui jokaiseen. Naisten tyhy-ryhmä jatkoi aktiivista yhteydenpitoa ja opiskelua blogissa. Jäsenet seuraavat myös sähköistä Hymis-liikuntapäiväkirjaa.




1.11. Vertaistukea ja verkostoitumista Hanketoimijoiden aamukahffi tilaisuudessa Evijärvellä. Aisaparin järjestämät treffit oli oiva tilaisuus tavata alueella toimivia hankkeita ja luoda yhteistyökuvioita.


Miesten tyhy 4.-6.11.
Kuortaneen Urheiluopistolla

Yhdeksän miehen voimalla tyhyiltiin marraskuun loskakelejä uhmaten.

Miehet lähtivät kurssipäiviltä tyytyväisin mielin toteuttamaan kurssinaikana itselleen asettamia tavoitteita.


Mentorointi oli uusi aluevaltaus tässä hankkeessa. Alkuun aiheessa päästiin 11.11. kun väki kokoontui mentorointi ryhmän aloitusvalmennukseen. Sitten 9.12. jatketiin siitä mihin aloituskerralla jäätiin ja näin lähti käyntiin 3 mentorointi paria. Myös mentorointitoiminnassa käytetty aktiivisesti sekä FB:ia että blogia



Opintomatka Varsinais-Suomeen 13.-14.11.
Ravintola Wanhalla WPK:lla nautittiin Viskilän tilan Kukonharjan Kukonpoikaa isännän kertoessa tilan mielenkiintoista tarinaa. Matka jatkui Rintalan luomulammas-tilalle Pöytyälle ja sieltä Turkuun Caribiaan. Turussa aamulla salapäräinen Turkukierros kiehtovinen tarinoineen ja sokerina pohjalla vierailu Sunniemen pajutilalla Porissa.
Yhteispotretin taustalla lounaspaikkamme, Villa Tallbon pitsihuvila.



16.11. Koko perheen virkistyspäivä Härmän kylpylässä

Yhteistyössä on voimaa kun toteutimme päivän yhteistyössä MTK Härmänmaan aluetoimikunnan kanssa. Osallistuminen oli runsaslukuista ja jokaiselle jotain kivaa tekemistä. Jumpattiin, venyteltiin, hikoiltiin, nautittiin hyvästä ruuasta ja seurasta sekä pulahdettiin palautumaan kylpylän puolelle.


20.11. Muotoseikoilla on väliä maatiloillakin teemailta


YhteistyöNicekone -hankkeen kanssa tuotti loistavan illan, keskusteltiin itsensäjohtamisesta, työn organisoinnista ja pohdittiin erilaisia yritysmuotoja ja rahoitusmahdollisuuksia Riitta Malkamäen ja Juha Jokelaisen johdolla.






Valtakunnalliset hanketreffit 27.-28.11. Kuortaneen Urheiluopistolla
Treffeffeillä vaihdettiin kokemuksia, toimivia tapoja, hyviä käytänteitä sekä katsottiin eteenpäin kohti tulevia mahdollisuuksia.




Vuoden loppuhuipennuksena 29.-30.11.  parisuhdetyhyilyä Lappajärven Kivitipussa
Potkua parisuhteeseen tsemppasi Perhe- ja seksuaaliterapeutti Anne Mäki. Sukupuolten välisistä eroista vuorovaikutuksessa osallistujia valisti Teatteri-ilmaisun ohjaaja Katja Kujala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti