torstai 29. elokuuta 2013

Ruokamessuilla tavataan tuttuja ja nautitaan kotimaisuudesta!

Olemme siellä, missä tuottajatkin. Nyt tavataan Kauhajoen ruokamessuilla 30.8-1.9.2013. Messutapahtumat ovat mainio tapa tuottajillekin verkostoitua; tavata muita tuottajia, vaihtaa kuulumisia, keskustella ammattiasiaa ja asian vierestä, hakea uusia ideoita ja ennen kaikkea maistella parasta lähiruokaa.





 
                                              Kotimaisen laadukkaan ruuan puolesta!
                                                       Kauhajoen ruokamessut 2013

tiistai 20. elokuuta 2013

Työhyvinvointia Varalan Urheiluopistolla 8.-9.8.2013

"Ookko kunnos?" -hanke esittäytyi valtakunnallisessa työhyvinvointi foorumissa Helsingin kirkolla keväällä ja samalla reissulla tuli kutsu olla mukana MTK:n työhyvinvointipäivillä kertomassa hankkeen toiminnasta ja tuloksista. Kutsu otettiin kiitollisuudella vastaan.
 
Perjantai aamulla ensimmäisenä oli vuorossa Elina ja
 Karoliina Streefkerk MTK-Etelä-Pohjanmaa:
Verkostoista voimaa ja yhdessä tekemisestä motivaatiota

 Hyvinvoinnin täytyy tuntua, siis hartioita hieromaan. Näillä lähdettiin matkaan.
Esityksen voit katsoa linkistä esitys
 

Työnilo voimavarana, työhyvinvoinnin professori Marja-Liisa Manka
"Ole oman elämäsi ohjaksissa ja pidä huoltokirjaa itsestäsi kysymällä: Mitä minä voisin tehdä? Älä odota, että Joku Muu ratkaisisi puolestasi hyvinvointisi pulmat."
Tämä oli ihana voimaannuttava luento. Katso sutta silmiin, voitat pelkosi.

 
Ihminen tarvitsee toista ihmistä - voiko riippuvuuksista tulla rasite hyvinvoinnille?
Ylilääkäri Pekka Salmela tietää että hänellä riittää tulevaisuudessa töitä,
riippuvuudet ovat yhä kasvava ongelma. Pidetään huolta toisistamme ja
kysytään mitä sinulle kuuluu, miten voit tänään?

 
 
Parisuhteen palikat- maatila työyhteisönä,
marjanviljelijät ja parisuhdetyöntekijät Anu ja Jukka Mattson
Kun traktorin käyntiääni muuttuu oudoksi, isännät heti ottavat selkoa mistä se johtuu ja vika korjataan. Entä kun vaimosta alkaa kuulua outo sivuääni?
Sitoutuminen, tunteet, seksuaalisuus, riidat, teot, sanat, luottamus, anteeksianto ja rakkaus.
Näistä on parisuhteen talo rakennettu.
 
 
Poimintoja torstain luennoilta. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila. "Hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää, koska menestyneen maatilayrityksen takana on kunnossa ja hyvässä iskussa olevat yrittäjät". Marttilan loppukommenti oli puhutteleva; "sukutilaviirin tulee olla voimanantaja, ei rasite. Jokainen sukupolvi tekee omat päätökset".
 
Sosiaalinen kestävyys- mistä se oikein syntyy? VTT Markku Lehto valaisi käsitettä useasta näkökulmasta. Yksi näkemys oli että sosiaalinen pääoma on yhteisön yksilölle antama tuki ja voimavara. Sosiaalista kestävyyttä ilmentäviä ja vahvistavia kansalaistoimintoja ovat mm. järjestötoiminta, harrastuspiirit, talkoot ja naapurien yhteistyö.
 

Paneelikeskustelusta poimintoja

Keskustelun aiheena oli "Miten kotimaisen ruuan tekijät kestää taloudellisten, sosiaalisten, kulttuuristen ja ekologisten vaateiden ristituulessa?"
 
Sirpa Havu; yrittäjien olisi hyvä tehdä suunnitelmia ei pelkästä taloudesta vaan huomioon tulisi ottaa koko elämä. Jokaisen tulisi miettiä tilallaan omia arvojaan ja sitä mihin itse haluaa tähdätä.
 
Markku Lehto halusi rohkaista erilaisuuteen tehdä omia, ympäristön odotuksista ja tavoista, poikkeavia päätöksiä.
 
Hannu Katajamäki; maatilan kehittäminen ei aina välttämättä tarkoita tilakoon suurentamista.
 
Heidi Siivonen; sukupolvien välinen kunnioitus. Annetaan yrittäjäparille päätösvalta samalla kun tehdään sukupolvenvaihdos.
 
Juha Marttila; kannusti strategiseen suunnitteluun tiloilla ennen investointipäätöksen tekoa
 
 

Paneeliin osallistujat Markku Lehto Sirpa Havu, Heidi Siivonen, Hannu Kataja, Juha Marttila paneelin vetäjänä Maarit Poussa
 
Maatalousyrittäjä/yrittäjä Jari Rouvinen kertoi oman tarinan siitä mikä katkaisi kamelinselän. Yrittäjän väsähtämisellä on laajat vaikutukset. Oman jaksamisen seurantaa tulisi tehdä samoin kuin muutakin yrityksen seurantaa.
 
Eläinlääkäri, tuottajayhdistyksen pj. Kirsti Laamanen pohti verkostojen välttämättömyyttä ja toimintaa; olisi hyvä että verkostot olisivat tukena enemmän kuin vahtijana.
 
Miten työhyvinvointiosaamista saa lisää - johtamisella vaiko valmennuksella, Jorma Kukkeenmäki
"Yksikin lause paperilla on enemmän kuin ajatus päässä". Omat unelmat ja haavet on tärkeitä, niiden pohjalta tehdään strategia="onnistumissuunnitelma"

http://www.mtk.fi/ajankohtaista/uutiset/paauutinen/fi_FI/hyvinvointipaivat/
 

torstai 15. elokuuta 2013

Hanketiimi esittäytyy

Nopsaan rientää aika kun on mukavaa tekemistä. Ookko kunnos? II -hankkeessa on hommia paiskottu jo toista kuukautta. Syksyn kurssikalenteri on valmiina. Käy kurkkaamassa ja varaa kalenteriin aikaa itsellesi.
 
Kysyimme hankkeen koulutuksiin osallistuneilta; mikä on ollut hyvää toiminnassamme? Vastauksena oli koulutuksien hyvä ja monipuolinen sisältö, sekä samanhenkisen porukan kanssa yhdessä oleminen. Näillä teemoilla haluamme jatkaa myös tässä tulevassa hankkeessa. Ja kaikin mokomin, vinkkejä tilaisuuksien järjestämiseen otamme mielellämme vastaan. Ota rohkeasti yhteyttä.


Hanketiimi
Elina Sepponen, projektipäällikkö & Kirsti Pasto, kouluttaja
 
 

maanantai 5. elokuuta 2013

Böndeboogie

Näyttää siltä, että heinäkuun helteet hellivät meitä nyt elokuulla. Sehän vaan sopii.

Juhannusviikolla Kantri-lehti julkaisi Böndeboogien ja korvamatohan siitä heti tuli. Joukko tuottajia laittoi itsensä likoon ja ryhtyi räppäreiksi.

Ookko kunnos? II -hanke antaa mahdollisuuden laittaa itsensä likoon oman hyvinvoinnin lisäämiseksi ja ylläpitämiseksi. Monipuolista koulutusta tarjolla tänäkin syksynä. Oletko osallistunut "Ookko kunnos?" -hankkeen järjestämille opintomatkoille? Tänä syksynä matkaamme Varsinaissuomeen. On tarjolla Ilonan maalaispuoti, lammastila, pajutila ja salaperäinen Turkku. Ota haaste vastaan ja lähde mukaan matkalle.